Ilvespuisto

Puita ja torneja

Ilvespuisto sijaitsee Kalevassa Teiskontien ja Kalevan puistokadun välissä Kalevan tornien keskellä. Puisto on malliesimerkki siitä miten vehreys ja urbaani maisema saadaan linkitettyä yhteen. Ehkä toivottavaa olisi, että Teiskontien liikennemelu olisi vähäisempää, mutta rakennussuojelumääräykset taitaa kieltää uusien talojen rakentamisen kadun varteen?

Taidetta ei ole unohdettu, vaan puistossa on neljä kappaletta puisia ilves-patsaita.

Vaikka puiston nimi juontunee ensisijaisesti Hämeen kansalliseläimestä, on Ilvespuisto on nimensä veroisesti Ilves-puisto. Tästä osoituksena puistosta löytyvät Ilveksen kannattajien seurarakkautta korostavat tarrat, ja sellaiset tarrat, joissa kehotetaan dumppaamaan mouhijärveläisten junttijoukkue roskikseen.

Järvensivu

Katumaisema Järvensivulla

Mielestäni Järvensivu on Tampereen miellyttävin kaupunginosa. Sijanti aivan keskustan vieressä, periaatteessa hyvien liikenneyhteyksien varrella ja lähellä on Kalevankangas ja Iidesjärvi. Järvensivun jakaa Orivedelle menevä rautatie. Järvensivun voi jakaa kahteen alueeseen: läntiseen ja itäiseen. Läntisen alueen talokanta on kerrostalovoittoista ja rakentunut viime vuosikymmeninä. Kalevankankaan puoleinen kerrostaloalue on rakennettu myöhemmin, ja erottuu vaalella värityksellään radan eteläpuolella Iidesjärven rannassa sijaitsevista tiilipintaisista rakennuksista. Tiili liittyykin alueen historiaan, sillä radan eteläpuolella on historian saatossa toiminut tiilitehdas, josta muistoksi kerrostalojen keskelle on jäänyt tehtaan tiilinen piippu. Kerrostalojen ja Iidesjärven välistä sujahtaa kevyen liikenteen väylä, jota pidän sen verran mukavana, että pyöräilyreittini keskustaan kulkee yleensä tätä kautta, vaikka Kalevan kautta pääsisin nopeammin. Reitti kulkee vanhalla tienpätkällä, joka aikoinaan kulki Viinikan liikenneympyrästä Vuohenojalle. Nykyisin tie on reititetty kulkemaan kerrostaloalueen ja rautatien välistä, jättäen vanhan tien ja järvinäköalan kevyelle liikenteelle. 

Kuvakirja Näin muuttui Tampere kertoo 1900-luvun alkupuolella Järvensivulla sijainneen useita leipomoita, mistä johtuu kaupunginosan lempinimi Rieväkylä. Ainakin yläkulman kuvassa on yksi jäljellä. Perinteinen rinkelikyltti luo katumiljööseen vanhanaikaisuutta ja läheisyyttä.

Radan eteläpuolen taloja

Vanhana Järvensivuna voi pitää itäistä aluetta, joka on suurimmaksi osaksi pientalovaltaista aluetta lukuunottamatta radan eteläpuolelle alueen pääkadun Iidesrannan viereen 1950- ja 60-luvuilla rakennettuja kerrostaloja. Radan eteläpuolen pientalot ovat rakentuneet pitkälti radansuuntaisen Kuikankadun molemmille puolille. Pientaloja ja kerrostaloja erottaa melko suuri Järvensivunpuisto. Pohjoispuolella asutus on keskittynyt Järvensivuntien varteen. Molemmilla puolilla rautatietä on pientaloja aivan kiinni radassa. 

Kaukojuna ohittamassa Järvensivua

Järvensivun läpäisevä rautatie on osa Tampereelta aina Jyväskylään kulkevaa rataosuutta. Järvensivun ohi ajaa kaukojunia, joiden seuraava pysähtymispaikka Tampereen rautatieaseman jälkeen on Orivedellä. Aina tulee niin kaihoisa olo, kun kirjoittaa kadonneista matkustajaliikenteen paikoista ja niin nytkin, sillä Järvensivulla on 1980-luvulle asti ollut toiminnassa matkustajaliikenteen käyttämä rautatieseisake. Seisake sijaitsi nykyisen Järvensivun Salen tienoilla sijaitsevan kevyen liikenteen alikulkukäytävän kohdalla. Alikulku on itsessään todella miellyttävän oloinen. Alikulkuun johtaa keskustan puolelta loiva
pyöräliikenteen käyttöön suunniteltu ramppi, ja idän puolelta rappuset. Näitä lisää, eikä niitä perinteisiä autopuolueen mallin mukaisia ruskeita ja pimeitä alikulkukäytäviä. Jos seisake päätettäisiin ottaa uudelleen käyttöön, olisi siinä hyvät liitäntäyhteydet valmiiksi, sillä linjan 15 pysäkki on aivan vieressä. 










Muutaman sadan metrin päästä vanhalta seisakkeelta itään päin löytyy vehreön kasvuston suojista jälleen yksi alikulkutunneli, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Alikulkutunneli näyttää sisältä aivan joltain seisakkeen alikululta. Tätä korostaa seinissä olevat kaiverrukset, joissa esiintyy Tampereen kaupungin vaakuna, ja VR:n vanhaa logoa mukaileva kyhäelmä. Tänä päivänä kaiverrukset ovat graffitien alla. Seisake tämä ei käsittääkseni kuitenkaan ole ollut, vaan Järvensivun seisake sijaitsi eri paikassa.
Jälleen avuksi Näin muuttui Tampere, jossa on jopa kuva tästä paikasta, silloin ennen... Tällä paikalla on kirjan mukaan ollut ennen ylityspaikka rautatien yli. Ylityspaikka on ajan myötä muuttunut alituspaikaksi.

Tampereen vaakuna kaiverrettu seinään

Kaiverrus, joka esittänee VR:n vanhaa logoa

Pereensaari

Pere kuulostaa kovin tyhjältä ilman Tam-etuliitettä. Ala-asteella muistan kuinka aamunavauksessa joku koulumme opettajista spekuloi onko Pereen ja Tampereen nimillä jotain yhtäläisyyksiä. Tampereen nimi on etymologisesti kovin haastava, joten miksipäs ei. Pereensaari on Pirkkalan Pereessä oleva Pyhäjärven saari (vai lasketaanko niemeksi). Saarella on venesatama, joku hienomman oloinen talo ja historiassa ilmatorjuntatukikohta jatkosodan aikana. Tästä muistuttaa vuonna 2015 paljastettu muistokyltti Pereensaareen johtavan tien varressa.

Pereensaaren historiaa

Saarelta on hienot järvimaisemat. Suoraan pohjoisessa parinsadan metrin päässä on Viikinsaari, jonka takana kohoavat harjukaupunginosat Pyynikki ja Pispala.

Kivirantaa, Pyhjärvi ja harju

Tyyni Pyhäjärven poukama

Tampereen keskustan silhuetti Pereensaaresta päin

 Olkoon korkeista rakennuksista mitä mieltä tahansa, niin Tampereen keskusta näyttäisi todella mitättömältä ilman tornihotellia. Ainoat merkit tiiviistä keskusta-asutuksesta ovat Ratinanrannan uudet talot. Eteläpuistokin näyttää täältäpäin katsottuna vehreältä puistolta.

Pereensaaren rantaviivaa myötäilevä polku

Aivan Pereensaaren viereen on rakennettu uusia taloja Pyhäjärveen rantaan. Ensivaikutelma oli shokeeraava, sillä maisema ei ollut Suomesta. Kevyen liikenteen väylältä laskeutuva pengerrys suoraan järveen, eikä edessä mitään ryteikköä tai lepikköä. Kyllä tuossa tai hiukan taaempana olevissa kerrostaloissa kelpaisi aamuteen juoda ja katsoa Pyhäjärven tyyntä vettä ja vehreää Pyynikinharjua.

Häikäisevän kaunis asunto-alue

Kaukaniemi

Kaukaniemen alue on metsittynyttä entistä peltoa. Maastoa hallitsee Sonnivuori, kallio joka kohoaa useidein metrian korkeudelle viereisen Kaukajärven pinnasta. Kaukaniemessä on ollut vuosina 1905-1975 Kaukajärven kartano, jonka rakennuttajana toimi pankinjohtaja Bertel Grahn, joka itse oli viettänyt lapsuutensa järven toisella puolella Haiharan kartanossa. Kartanoa paranneltiin, ja 1909 valmistui tamperelaisarkkitehti Wiwi Lönnin suunnittelemat jugend-tyyliä noudattavat laajennusosat ja muutokset. Bertel Grahn kuoli vuonna 1940, ja kaupunki lunasti maat. Kartanon päärakennus purettiin vuonna 1975. 
Historiasta kiinnostuneille suosittelen seuraavaa dokumenttia: http://www.tampere.fi/ytoteto/aka/nahtavillaolevat/8455/selvitykset/8455_vehmainen_kaukaniemi_kulttuurihistoria.pdf

Mielestäni Kaukaniemen tunnelmassa on jotain maagista. Koivukujaa kävellessä tuntee paikan historian läsnäolon. Sonnivuori kohoaa talvi-aikaan unenomaisesti puiden takaa, ja rauniot muistuttavat ajanhampaasta, joka puristaa menneisyyden paikat ja tapahtumat muistoiksi tuleville sukupolville.

Kartanolle johtava Koivukuja

Kartanolle johtava Koivukuja erottuu nykyäänkin selkeästi ympäristöstään. 

Pirttirakennusten jäänteitä.

 Sonnivuoren pohjoispuolella on jälkiä kartanon useista pirttirakennuksista, joista on nykyään jäljellä kivijalat.

Portaat Sonnivuorelle

Päärakennuksen raunioita

Veden alle vajonnut laituri järven rannassa

Maisema Sonnivuorelta etelään talvella...

...ja keväällä.

Sonnivuori hallitsee maisemaa. Vanhoissa valokuvissa paljas Sonnivuori on selkeästi silmiinpistävä maamerkki Kaukajärven pohjoisrannalla, siinä missä etelärannan rinne kohoaa järven koko pituudelta jyrkästi useiden metrien korkeuksiin. Sonnivuoren päällä on aikoinaan ollut puinen paviljonkimainen näkötorni, ja sen kivijalat ovat yhä nähtävissä Sonnivuoren huipulla.

Epilä ja sielläpäin

 Vuonna 1927 valmistunut Lielahden rautatieasema on nykyisin vailla käyttöä. Aseman ikkunat ovat säpissä, ja junat vilahtavat säännöllisin ajoin lähes 90-vuotiaan asemavanhuksen ohi. Henkilöliikennettä ei ole ollut vuoden 1983 jälkeen, eli asema on ollut yli 30 vuotta hiljaisena. En tiedä onko asemalla ollut jotain tavaraliikenteen tapaista henkiläliikenteen loppumisen jälkeen, mutta näin joukkoliikennettä käyttävän ihmisen mielestä tavaraliikenne tuntuu aivan samantekevältä. Asema on rakennettu punatiilestä. Tällaiset asemat olivat 1920-luvulla rakennetuiksi yleisiä. Esimerkiksi Lielahden aseman suunnitellut Thure Hellström oli myös nykyäänkin toiminnassa olevan Hämeenlinnan rautatieaseman arkkitehti.
 

 Asema on ollut yksi Tampereen edesmenneen lähijunaliikenteen merkittävimmistä pysähtymispaikoista. Linkin takana löytyy vuoden 1981 lähijunaliikenteen kartta. http://www.saunalahti.fi/kestinen/paikallisjuna/index.html Yksi syy lähijunaliikenteen lakkauttamiselle oli uusien asuinalueiden rakentaminen kauas silloisista liikenneyhteyksistä, mikä vaati yksityisautoilun lisäämistä ja uusien tieyhteyksien avaamista. Tämä taas oli poissa joukkoliikenteen kehittämiseltä, ja tamperelaiset tottuivat käyttämään omaa autoa tai nysseä. Rautatiet jäivät paitsioon eikä niihin panostettu. Lopulta lähiliikenne ajettiin alas, ja nykyään Tampereen ainoa henkilöliikenneasema on Tampereen keskustan iso rautatieasema. Aseman ympäristö on karua, ja vaikka ollaan keskeisellä tamperelaisten käyttämällä liikkumisväylällä, ei aseman lähellä ole tiivistä rakentamista. Merkittävimmät rakennukset lähistöllä ovat Lielahden voimalaitos radan toisella puolella ja järkyttävän rumat uudet paritalot alas Pispalan valtatielle mentäessä.

Katsellessani suoja-aitojen vierestä rautatielinjauksen luomasta käytävästä kohti Tampereen keskustaa, jossa näkyivät Naistenlahden voimalan tornit tuli mieleen kuinka makeaa olisi odottaa laiturilla lähijunaa, ja samalla nähdä kaukaisuuteen kohti määränpäähän, jossa odottaa ydinkeskusta korkeine rakennuksineen, tunnelmallisina katuineen ja monimuotoisuuksineen. 

Eteläänpäin näkyi yllättävän hieno maisema useiden kilometrien päähän ja katse kiiri Pyhäjärven takana kohoaville kukkulille.

Kolmannessa kuvassa näkyy asemalaituri, jonka urbaani graffitikulttuuri on vallannut. Onkohan tässä kuvassa näkyvä laituri ollut tavaraliikennettä varten? Sen verran kaukana itse asemarakennuksesta tämä rakennelma oli. 

Parinsadan metrin päästä löytyy yksi Tampereen kiehtovimmista paikoista. Epilän kylpylä on 1930-luvun lamavuosien synnyttämä hanke, jonka rahoitti tehtailija Sixtus Syrjänen, jonka talon maille kylpylä rakennettiin. Kylpylä rakentui jääkauden synnyttämän supan ympärille. Tunnistettavia rakennelmia kylpylän alueella on supan rannalla ollut paviljonkirakennus ja supan keskellä olleeseen pieneen saarekkeeseen johtanut kaarisilta. Kylpylää ympäröi etelässä Porin rata, idässä Lielahden voimalaitos, ja pohjoispuolella Epilänharju. Kylpylä ei ikinä valmistunut, mutta 30-luvulta peräisin olevat rakennelmat ovat säilyneet, mutta jääneet luonnon kasvuvoiman alle.
Esimerkiksi tässä kuvassa näkyy kylpylä nykyistä paremmassa kunnossa. (Tamperelainen)

Betonirakennelma on alueen näkyvin maamerkki.

Alkuperäisen kaarisillan rakenteet

Paviljongin sisätiloja.

Puut ovat kaatuneet paviljongin päälle.

Vanhaa betoni-aitaa. Kuva tärähtynyt.

Puut ovat kaatuneet uudeksi katoksi pavilgongille.

Näkymä betonirakennelman päältä supalle. Kasvillisuutta on

Lopuksi kävin Tampereen mainstriimimmäillä underground-nähtävyydellä eli Uittotunnelilla. Vaikka Uittotunneli lienee ollut surullisenkuuluisa projekti jo rakennusvaiheessa (Pispalan kirkko), on tunneli tunnelmallinen paikka, jolle toivoisi jotain käyttöä. Ihan vain ajatusleikkinä: Harjun alittava kevyen liikenteen väylä erillisine pyöräkaistoineen voisi olla makea. Kytkeytyminen Näsijärven rantareittiin (Näsijärven rantaa pitkin kulkeva kevyen liikenteen reitti??) toisi Länsi-Tampereen asukkaille sujuvan yhteyden Näsijärvelle, jonka rannat ovat yksityisautoilijoiden valtakuntaa.

Keskellä tunnelia